Vapaaehtoiset tukihenkilöt auttavat
Maaseudun tukihenkilöverkko on valtakunnallisesti toimiva auttamisverkosto, jonka vapaaehtoisilta maitotilayrittäjä voi saada maksutonta tukea haastavissa elämäntilanteissa. Apua sai myös maitotilayrittäjä Jenni Uusitalo perheineen.
Maaseudun tukihenkilöverkoston vapaaehtoiset auttavat maaseudulla asuvia ihmisiä, jotka kokevat tarvitsevansa apua elämän solmukohdissa. Voi olla, että elämässä on tapahtunut jotain raskasta tai voimat ovat muuten vain hiipuneet.
Keskusteluapua saa soittamalla tai verkon välityksellä. Konkreettista tukea kodin ja tilan töihin tuovat Jelppi-ryhmät.
Tukihenkilöverkoston vapaaehtoiset tuntevat maaseudun elämän ja olot. Useat heistä ovat itsekin maatalousyrittäjiä tai eläkkeelle jääneitä tilallisia. He ovat saaneet koulutuksen tukihenkilönä toimiseen ja osaavat tarvittaessa ohjata eteenpäin lisäavun ja -tuen piiriin.
Tukisuhteessa ei ole kyse terapiasuhteesta, vaan vertaistuesta – ehdottoman luottamuksellisesti. Maaseudun tukihenkilöverkko on osa Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n toimintaa.
”Jelppi-porukka siivosi, kun olimme sairaalassa”
Maitotilayrittäjä Jenni Uusitalon elämältä putosi kolme vuotta sitten pohja, kun hänen 17-vuotias tyttärensä loukkaantui hengenvaarallisesti auto-onnettomuudessa. Siitä lähtien koko perheen elämä on ollut äärimmäisen raskasta, selviämistä.
Tytär taisteli hengestään pitkään Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Sieltä hän siirtyi tilanteen vakauduttua Helsinkiin vaikeasti vammautuneiden kuntoutuslaitokseen.
Tukisuhteessa ei ole kyse terapiasuhteesta, vaan vertaistuesta
Alussa Uusitalot saivat kriisiterapiaa Välitä viljelijästä -hankkeen kautta ja myös lomittajia tarvittiin yli 200 eläimen hoidossa.
”Elimme sumussa. Lomittajat tekivät suurimman osan töistä ja pitivät navetan pystyssä. Me hoidimme peltotöitä työntekijän ja urakoitsijoiden kanssa. Joskus oli itsekin pakko lähteä navettaan – kyllä sinne lehmän kylkeen on monet itkut huudettu”, Jenni kuvailee.
Vuosi kului jotenkin ja joulu lähestyi – tytär oli tulossa kotiin! Uusitalot olivat rakentaneet taloonsa nopealla tahdilla esteettömät pesutilat ja makuuhuoneen pyörätuolilla liikkuvaa tytärtä varten saatuaan tiedon, että tyttären saisi pian hakea Helsingistä Validian kuntoutuskeskuksesta.
”Talo oli kuin myrskyn jäljiltä. Kaikki oli sekaisin remontin jäljiltä. Pohdimme, että eihän tähän remonttikaaokseen voisi Veeraa tuoda ja joulukin oli tulossa”, Jenni muistelee.
Välitä viljelijästä -projektin yhteyshenkilö mainitsi Jelppi-toiminnan ja pyysi Uusitalojen luvalla apua.
”Lähdimme Helsinkiin sairaalaan tyttären luokse ja Jelppi-porukka tuli meille siivoamaan. En edes nähnyt näitä auttajiamme”, Jenni kertoo.
”Kun tulimme kotiin, nurkat oli pistetty kuntoon. Olin kiitollinen, että saimme viettää joulua yhdessä perheen kesken siistissä kodissa.”
Nyt jo välillä mieleen pilkahtaa toivoa paremmasta huomisesta.
”Tulee hetkittäin uskoa, että kyllä tästäkin selvitään”, Jenni toteaa.
Tarvitsetko apua – tai haluatko auttaa?
Useimmat meistä tarvitsevat jossain elämänsä vaiheessa apua. Ihminen voi itse loukkaantua tai perheenjäsenelle sattuu jotain vakavaa. Voi tulla aviero tai muu äkillinen kriisi. Joskus avuntarve syntyy siitä, että työt ovat kasaantuneet eikä uupumukselta saa asioita järjestykseen.
”Esimeriksi sellaisiin tilanteisiin voi pyytää maksutonta Jelppi-apua, jota saadakseen ei tarvitse jonottaa tai täytellä papereita”, kertoo Mia Kalpa, Maaseudun tukihenkilöverkosta vastaava suunnittelija. Jelppi-ryhmä saapuu apuun sukkelaan ilman turhia kiemuroita ja auttaa kodin sekä tilan töissä. Samalla ehditään juttelemaan, olemaan ihmiselle ihminen. Käytännön Jelppi-työtä tehdään aina 2–5 henkilön ryhmässä.
”Apua tarvitseva voi ottaa yhteyttä minuun tai oman alueensa Jelppi-vastaavaan, joka kartoittaa tilanteen. Jos Jelppi-ryhmä voi auttaa, sovitaan päivä, jolloin vapaaehtoisten ryhmä saapuu tuettavan luokse. Jos ihminen tarvitsee toisenlaista apua, Jelppi-vastaava ohjaa sopivan avun piiriin”, Kalpa sanoo.
Jelppi-toiminta ei ole kiireapua tai lomittamista, vaan hetkellistä tukea elämän haastavissa tilanteissa.
Se perustuu vapaaehtoisten haluun auttaa ja osallistua maaseudun ihmisten tukemiseen. Jokainen tukihenkilöksi hakeva haastatellaan erikseen ja hänet koulutetaan tehtäväänsä. Vapaaehtoinen tukihenkilö ei saa työstään palkkaa.
”Vapaaehtoisilla tukihenkilöillä on vahva auttamisen halu ja sisäinen motiivi tukea toisia. Hän on ehkä itse kokenut vaikeita aikoja elämässään, saanut apua ja haluaa nyt antaa takaisin”, Kalpa pohtii. Aivan kaikkialla Suomessa ei vielä ole Jelppi-toimintaa, joten lisää vapaaehtoisia tukihenkilöitä rekrytoidaan koko ajan. Koulutuksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa, ja niissä muun muassa opitaan elämän erilaisista kriiseistä sekä vuorovaikutusta ja ihmisten kohtaamista.
Seuraava koulutus on huhtikuussa 2024.
”Olisi outoa, jos ihmisiä ei autettaisi”
Lappilainen maitotilayrittäjä Eeva-Kaisa Lahti on yksi Maaseudun tukihenkilöverkon vapaaehtoisista. Hän on käynyt tiloilla auttamassa ja toiminut myös puhelintukihenkilönä. Eeva-Kaisalle kanssaihmisten auttaminen on täysin luonnollista – sitä tehdään kotipitäjässä Tervolassa puolin ja toisin.
”Meillä on harrastettu Jelppi-toimintaa jo ennen kuin se on nimetty Jelpiksi. Autamme toisiamme, missä pystymme, ja olen itsekin saanut apua vaikeissa hetkissä.”
Eeva-Kaisa kiinnostui yhä enemmän siitä, millä keinoin ihmisiä voisi paremmin tukea ja auttaa. Kun Maaseudun tukihenkilöverkko järjesti Oulussa peruskurssin vuonna 2016, hän päätti osallistua.
”Tapasin kurssilla hyviä ja erilaisia tyyppejä. Porukkahenki oli mahtava”, hän kehuu. Alussa Eeva-Kaisan vapaaehtoistyö oli enemmänkin puheluihin vastaamista. Nykyään auttamista tapahtuu enemmän jokapäiväisissä kohtaamisissa, arjessa.
Eeva-Kaisa on myös osallistunut Jelppi-ryhmän toimintaan ja käynyt ihmisten kotona auttamassa parin muun vapaaehtoisen kanssa.
”Voi olla, että ihminen ei jaksa siivota, pyykit ja astiat ovat kertyneet vuoriksi. Myös navetan puolella saattaa olla asioita kasaantunut, joten me jelppiläiset olemme siivonneet ja järjestelleet, että ihmisen on siitä helpompi jatkaa arkeaan.”
Eeva-Kaisa ei lähde Jelppi-keikalle, jos on esimerkiksi rehuntekoaika tai yö mennyt poikivan lehmän kanssa – osallistumisvelvoitetta ei vapaaehtoisilla ole. Mutta sitten kun hän ehtii mukaan, auttamisesta saa itsekin paljon.
”Opin uusia asioita ja kohtaan monenlaisia ihmisiä”, hän sanoo ja lisää: ”Sitä paitsi minusta olisi outoa, jos ihmisiä ei autettaisi.”
Teksti: Susanna Cygnel
Kuvituskuvat: Valentina Morales Buschmann
