Valiolaisten maitotilayrittäjien käytössä oleva Valmaverkkokauppa päivitettiin uudelle verkkoalustalle kesä-heinäkuun vaihteessa.
Valmaverkkokaupan uudistuksessa muodonmuutoksen kokivat niin kaupan ulkoasu kuin toiminnallisuudetkin. Päivitys oli välttämätön, jotta pystymme tarjoamaan jatkossakin ajanmukaista ja monipuolista palvelua niin osuuskuntina kuin Valmakauppana omistajayrittäjillemme.
Tutustu uuteen Valmaverkkokauppaan ja tuotevalikoimaan osoitteessa
Uuden verkkokaupan käyttöönoton ensimmäisessä vaiheessa korvattiin vanha verkkoalusta uudella. Kuten entisessäkin verkkokaupassa, myös uudesta versiosta löytyy omat osionsa ostobonustaulukolle, tallennetuille ostoskoreille sekä Valmakauppojen yhteystiedoille. Näiden toiminnallisuuksiin on tullut vain hieman muutoksia. Vanhan verkkokaupan Ilmoitustaulu-osio eli osto-myyntipalsta siirrettiin toimimaan Valma-verkkopalvelussa, joten sitä ei ylläpidetä enää uudessa verkkokaupassa.
Tuotteiden tuotetietojen esitystapa sekä sisältö ovat nyt laajempia. Esimerkiksi Valion elintarvikkeiden ainesosat sekä ravitsemukselliset tiedot löytyvät tuotekortilta selkeämmin ryhmiteltyinä. Lisäksi esimerkiksi pesuaineiden käyttöturvallisuustiedotteita voi tulostaa kätevästi.
Uusi Valmaverkkokauppa toimii nykyisin näyteikkunana myös muille verkkokäyttäjille. Eli kuka tahansa nettiselaaja pääsee tutustumaan Valmakauppojen valikoimaan ja tarjoustuotteisiin ja voi kätevästi tarkistaa lähimmän Valmakaupan sijainnin sekä yhteystiedot. Tällä uudistuksella toivomme saavamme näkyvyyttä laajemmalle asiakaskunnalle.
Uudessa Valmaverkkokaupassa tuotetiedot löytyvät helposti.
Kuva: Valmaverkkokauppa
Valmaverkkokauppaa halutaan kehittää jatkossakin. Nykyinen tuotevalikoima rajoittuu osuuskunnissa yhteisesti sovittuihin verkostojakelutuotteisiin, eli tuotteisiin, joita voidaan toimittaa maitoauton kyydissä maitotilalle. Toimintamalli mahdollistaa nopeat toimitukset elintarvikkeissa ja pientarvikkeissa. Maitoautossa on rajalliset tilat, joka asettaa tiettyjä rajoitteita pakkauskokojen, määrien ja tuotteiston osalta. Tulevissa kehitysvaiheissa laajennamme verkkokaupan tuotevalikoimaa sekä vaihtoehtoisia toimitustapoja maitoautojakelun rinnalle. Myös toivottua uudistusta maitotilojen osakkaiden yksityisostojen tekemisestä omalle laskutusasiakkuusnumerolle kehitetään.
Uuden verkkokaupan toiminnallisuuksien ja logiikan sisäistäminen tulee varmasti ottamaan oman aikansa, kun vanhaa verkkokauppaa ja sen toiminnallisuuksia oli totuttu käyttämään jo pitkälti yli puolenkymmentä vuotta. Verkkokaupan suunnittelussa on kuitenkin pyritty kiinnittämään huomiota käytettävyyteen, joten uskomme käyttäjien ottavan sen nopeasti omakseen. Lisävinkkejä ja ohjevideoita eri toiminnallisuuksista löytyy Valman osuuskuntien videokirjastoista: Valma / Oma osuuskuntani / Videokirjasto.
Toivomme käyttäjiltä palautetta verkkokaupan kehittämiseksi sekä mahdollisten bugien eli ohjelmointivirheiden korjaamiseksi. Hakuominaisuutta parannamme koko ajan lisäämällä erilaisia hakusanoja.
JOUNI PEHKONEN
Valmakaupan assistentti
Osuuskunta Maitosuomi