Utaretulehdusmaitonäytteiden tuloksia tarvitaan, kun päätetään utaretulehdusten antibioottihoidoista sekä toteutetaan Mycoplasma bovis - tai Streptococcus agalactiae -saneerauksia. Lisäksi tuloksia käytetään hyväksi suunniteltaessa ja toteutettaessa karjan utaretulehdusongelman ennaltaehkäisyä.

Utaretulehdusmaitonäytteen otto

Maitonäyte tulehtuneesta utareneljänneksestä kannattaa ottaa aina mahdollisimman puhtaasti, jotta laboratoriosta saadaan käyttökelpoisia tuloksia. Jos mukana on likaa tai ihoa, tuloksista tulee sekavia eikä välttämättä tiedetä, mikä tuloksissa on oleellista ja mikä ei.

Omien käsien ja lehmän utareiden tulee olla puhtaat. Mieluiten käytetään kertakäyttökäsineitä.

Maitonäyte otetaan steriileihin korkillisiin muoviputkiin, joihin tehdään merkinnät mieluiten vedenkestävällä tussikynällä. Alkusuihkeet (noin 10 ml) lypsetään esimerkiksi tarkistusastiaan. Alkusuihkeiden lypsämisen tarkoituksena on huuhtoa vedinkanavasta ja -aukolta pois näytettä likaavaa normaalia bakteerikasvua.

Utareen puhdistaminen aloitetaan kauimmaisesta vetimestä. Vedin puhdistetaan desinfektioliuokseen kastetuilla pumpulitukoilla tai kertakäyttöisellä vetimien desinfektioliinalla. Tupot eivät saa olla tippuvan märkiä vaan sopivan kosteita.

Vetimestä otetaan toisella kädellä tukeva ote ja vedinaukkoa hangataan kolmella erillisellä tupolla tai kolme kertaa puhdasta pintaa kääntäen samasta tuposta/kertakäyttöliinasta. Vedinkanavan aukon hyvä puhdistaminen on oleellista. Puhdistamiseen käytetään aikaa vähintään viisi sekuntia yhtä tuppoa kohti eli voi laskea hitaasti viiteen joka tupon tai puhtaan pinnan kohdalla. Joka kierroksen jälkeen on hyvä lypsää muutama maitosuihke sivuun.

Jos vetimen pää on rupinen, syyläinen tai rikki, kunnollista näytettä on vaikea saada ja puhdistamiseen on käytettävä enemmän aikaa.

Näytteenotto tehdään päinvastaisessa järjestyksessä kuin puhdistaminen eli ensin otetaan näyte lähimmästä vetimestä. Näyteputken korkki avataan (säilytä se puhtaasti!) ja maitosuihkeet lypsetään putkeen siten, että putki on lähes vaakatasossa. Näin vältetään lian variseminen putkeen.

Näytteeksi riittää puoli putkellista (3–5 ml) maitoa, PCR-analyysiin jopa vähemmän. Korkki suljetaan välittömästi, näyte jäähdytetään jääkaappilämpötilaan ja kuljetetaan kylmänä. Ellei näytettä saada tutkittavaksi 1–2 vuorokauden sisällä, putken voi laittaa pakastimeen ja toimittaa jäädytettynä laboratorioon.

Mikäli näyte toimitetaan postin kautta laboratorioon PCR-analyysiin, näytteenottoputkessa on oltava säilöntäainetabletti. Näytteiden lähetyksessä on käytettävä postin keltamusta raidallisia pahvilaatikoita – postin ohjeistuksen mukaan laboratorionäytteitä ei saa lähettää kirjekuoressa.

Näytteen mukaan laitetaan saatelomake, joka täytetään mahdollisimman tarkkaan. S. agalactiae - ja M. bovis -lehmien löytämiseksi käytetään jonkin verran lehmien koko maitonäytteitä, jotka voi ottaa käsin tai tuotostarkkailun näytteenottolaitteilla. Näytteenottolaitteet helpottavat ja nopeuttavat koko karjan näytteenottoa. On selvää, että tällöin mukaan pääsee jonkin verran likaa ja mahdollisesti joskus myös hieman edellisen lehmän maitoa, mikä on hyvä muistaa tulosten tulkinnassa.

Näytteiden analysoinnista

Utaretulehdusmaitonäytteitä voidaan analysoida kahdella tavalla: joko viljelemällä veriagarlevyllä lämpökaapissa tai geeniteknologisella PCR-menetelmällä (PCR = Polymerase Chain Reaction). Viljely on perinteinen menetelmä, jolla saadaan esiin monet happea sietävät utaretulehdusta aiheuttavat mikrobit. Maitonäytteessä ei saa olla mitään, mikä estää mikrobien kasvua kuten antibioottia, desinfektioainetta tai bronopol-säilöntäainetta.

PCR-menetelmällä saadaan esiin ne mikrobit, joille testissä on DNA-pätkä, joka mikrobin tunnistaa. Tätä testiä ei häiritse antibioottijäämät tai bronopol. Tärkeimmille ja tavanomaisimmille mikrobeille on PCR:ssä tunnistusmahdollisuus, mutta on joitakin hyvin harvinaisia mikrobeja, joita PCR-menetelmä ei tunnista (kuten Lactobacillus ja Pseudomonas). Näiden vuoksi kannattaa joskus laittaa maitonäyte myös viljeltäväksi elintarvikelaboratorioon.

PCR-menetelmällä löydetään mykoplasmat, joita viljelemällä ei löydetä, koska ne eivät siedä happea. PCR-menetelmällä penisilliiniresistenssi analysoidaan betalaktamaasi-entsyymin DNA-tunnistimen avulla.

PCR-menetelmän etuna viljelyyn nähden on sen nopeus (puoli päivää / 1–2 vuorokautta) ja herkkyys. PCR:llä löydetään S. agalactiae noin 100 000 kertaa suuremmasta näytelaimennoksesta, kun testimenetelmiä on verrattu. Tämä on etu muun muassa S. agalactiae - ja M. bovis -lehmien löytämisessä saneeraustilanteissa. Herkkyys aiheuttaa myös ongelmia, koska vähäiset määrät kontaminantteja (iho/lika/rehu) näkyvät herkästi tuloksissa.

Tulosten tulkinnasta

PCR-tuloksia kannattaa aina tarkastella kriittisesti. M. bovis - ja S. agalactiae -tulokset ovat aina merkityksellisiä. Jos mikrobin DNA:ta on ollut +++ -tulos tai osuus yli 90–99 prosenttia, ovat tulokset aina oleellisia.

Jos mikrobin DNA:ta on ollut vain + ja varsinkin, jos kyseessä on joko Escherichia coli tai enterokokki klebsiella, serratia tai hiiva, ovat tulokset erittäin todennäköisesti kontaminantteja vetimen päästä (ulosteista ja rehuista). Näitä tuloksia ei useimmiten kannata ottaa kovin vakavasti.

Vedinten kärkien huono kunto saattaa heijastua esimerkiksi Trueperella pyogenes, Corynebacterium bovis, Streptococcus dysgalactiae, Koagulaasi-negatiivisten stafylokokkien (KNS) ja Staphylococcus aureus + -esiintyminä. Jos tulee paljon + -tuloksia, kannattaa korjata näytteenottotekniikkaa, jotta maitonäytteet saa otettua mahdollisimman puhtaasti.

Kuva: Janne Viinanen