Työkykyneuvojina toimivat alueiden Välitä viljelijästä-projektityöntekijät, joilla on Kuntoutussäätiön työkykykoordinaattorikoulutus. Projektityö jatkuu pilotin ohella ennallaan. Tavoitteena on laajentaa toiminta vähitellen koko maahan.
Työkyky on monien tekijöiden summa. Fyysisten ja henkisten voimavarojen lisäksi siihen vaikuttavat muun muassa asenteet ja ammattitaito. Se merkitsee kykyä selviytyä kohtuullisilla ponnistuksilla työn vaatimuksista. Haasteet voivat olla tilapäisiä ja ohimeneviä tai eteneviä ja vähitellen hankaloituvia.
Työkykyneuvontaan voit hakeutua, jos oma työkykysi mietityttää. Palvelusta voi olla hyötyä esimerkiksi kuntoutusvaihtoehtojen kartoittamisessa. Voit saada tukea työn jatkamisen mahdollisuuksien pohdintaan, jos sinulla on toistuvia tai pitkittyviä sairauslomia, saat hylkäävän päätöksen ammatillisesta kuntoutus- tai työkyvyttömyyseläkehakemuksesta tai jos
tilasi tuotantosuunta tai elämäntilanteesi muuttuvat esimerkiksi avioeron tai puolison sairastumisen myötä.
Työkykyneuvonta on henkilökohtaista kokonaistilanteesi ja vaihtoehtojesi kartoittamista sekä ohjausta ja neuvontaa palvelujärjestelmän tarjoamista mahdollisuuksista. Voit ottaa itse yhteyttä työkykykoordinaattoriin. Aloite voi tulla myös Melasta, lomituspalveluista, työ- tai perusterveydenhuollosta. Palvelu on maksutonta ja ehdottoman luottamuksellista.
Teksti ja lisätiedot: Arja Peltomäki-Vastamaa, työterveydenhuollon asiantuntija, Mela, arja.peltomaki-vastamaa(at)mela.fi