Laidunnuksen monimuotoisuusvaikutuksia selvittävään tutkimushankkeeseen etsitään vielä noin 10–15 karjatilaa Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Hämeen alueilta.
Tutkimushankkeeseen osallistuvalla tilalla laidunnuksen määrä voi vaihdella, ja tällä hetkellä mukaan tarvitaan etenkin tavanomaisia karjatiloja, joilla ei laidunneta kuten vasikkakasvattamoissa tai joillakin pihattotiloilla. Tilat voivat olla joko lypsy- tai lihakarjatiloja.
Tiloilla tullaan vierailemaan vuonna 2021 noin 3–4 kertaa toukokuun ja heinäkuun välisenä aikana, jolloin tehdään hyönteis-, kasvillisuus- ja linnustoselvityksiä. Lisäksi esitetään kysymyksiä laidunnuskäytännöistä ja peltojen käytöstä joko vierailun yhteydessä tai erikseen puhelimitse. Lajistotutkimukset hoidamme itsenäisesti ja kysymykset esitämme tilakäynnin yhteydessä tai puhelimitse.
Kottaraisen ja haarapääskyn poikastuottoa selvitetään laskemalla poikasten määrä rengastuksen yhteydessä. Siten pyydämme lupaa kolmen kottaraispöntön sijoittamiseen tilan pihapiiriin ennen seuraavaa pesimäkautta. Vierailuajankohdista ja liikkumisesta tai mahdollisesta rajoituksista sovitaan etukäteen, jotta niistä ei aiheudu haittaa tilan töille.
Kaikki hankkeessa työskentelevät perehdytetään karjatilojen tautiriskeihin ja sopiviin työskentelytapoihin niiden huomioimiseksi. Jalkineet desinfioidaan, kun liikutaan tilojen välillä. Karjatilojen rakennuksissa tapahtuvien haarapääskyrengastusten yhteydessä rengastajat käyttävät suojavarusteita. Muita käyttämiämme tutkimusvälineitä (esim. hyönteispyydyksiä) ei siirretä tilalta toiselle.
Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa käytännönläheistä tietoa erilaisten laidunnuskäytäntöjen vaikutuksista maatalousluontoon sekä laiduntamisen mahdollistavista tekijöistä.
Tutkimuksen avulla saadaan hyödyllistä tietoa myös siitä, miten suomalainen maidon- ja lihantuotanto vaikuttavat maaseudun luontoon.
Maitotilat voivat halutessaan osallistua myös rinnakkaistutkimukseen, jossa selvitetään laiduntamisen vaikutuksia eläinten hyvinvointiin.
Tutkimus nojaa osallistuvien tuottajien näkemyksiin laiduntamisen käytännöistä. Tuloksista viestitään tiedeyhteisössä, tuottajajärjestöille ja tutkimuksen osallistujille. Lähetämme tutkimuksen osallistujille kirjeen, jossa kerrotaan uusimmat sekä koko tutkimuksen että kyseessä olevan tilan tilakohtaiset tulokset. Tutkimuksesta saatavia tietoja käsitellään ja analysoidaan yleisellä tasolla ja tilakohtaisia tietoja ei julkaista. Säilytämme aineistoja aineistonhallintasuunnitelman mukaisesti tutkimushankkeen tietokannoissa, joihin pääsee vain vastuullinen tutkija ja ne hävitetään tutkimushankkeen päätyttyä.
Osallistumalla saat tietoa oman tilasi lajiston monimuotoisuudesta ja siitä, miten sitä voisi parantaa. Löytyykö tilaltasi vaikkapa maaperälle hyödyllisiä ja ilmastopäästöjä vähentäviä lantakuoriaisia tai hyönteisiä ravintonaan käyttävät haarapääsky ja kottarainen?
Lisäksi osallistumalla edistät kestävää maidon- ja lihantuotantoa Suomessa.
Yhteistyössä mukana Valion lisäksi Luomuinstituutti, Maanomistajain Liitto, Maitomaa, Pihvikarjaliitto ja ProAgria.
Sanna Mäkeläinen
FT, vieraileva tutkija
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
sanna.makelainen@helsinki.fi
puh. 0400 972 037
Uutista päivitetty 2.2.2021
Kuva: Luomus