Tilaongelma selvisi yhteistyöllä

Hukkalan tilalla Ylä-Savossa viime tapaninpäivä toi ikävän sotkuisen yllätyksen Esko Luttiselle ja Minna Kurteliukselle. Lehmien ripulointi ei kuitenkaan ole mitenkään tavatonta 120 lehmän karjassa.

”Oireet vaikuttivat tavalliselta virusripulilta, joka laskee tuotosta ja menee ohi parissa päivässä. Lievä tartunta silloin tällöin on jopa toivottavaa, jotta karja saa vastustuskykyä eikä sairastu pahemmin. Odotimme, että elämä palautuu pian normaaliksi, ja oireet loppuivatkin kahden vuorokauden jälkeen”, isäntä kertoo.

Lehmällä lanta saattaa välillä olla löysällä ilman että siihen löytyy selvää syytä. Muutama päivä eläintä seuraillaan tavallista tarkemmin.

”Jos se syö ja lypsää ja vointi on hyvä, eläinlääkäriä ei kutsuta”, Esko Luttinen kuvaa toimintatapaansa.

Hukkalassa karja ruokitaan säilörehusta, murskeviljasta ja rypsistä valmistetulla täysappeella, johon lisätään kivennäiset ja suolaa. Jos säilörehun kuitupitoisuus on matala, seokseen lisätään paalattua säilöheinää. Lypsäville seos tehdään kerran päivässä, ja lehmän vuorokausiannokseen tulee säilöheinää enimmillään viitisen kiloa.

Kun ripuli iski lehmiin uudestaan kolmen viikon kuluttua, alettiin epäillä, että sitä aiheuttaisi sama pöpö, joka oli syksyllä sairastuttanut vasikoita. Oireiden esiintymisen aikaväli viittasi loisten elinkiertoon. Eläinlääkäri pyydettiin ottamaan lehmistä lanta- ja verinäytteitä. Lantanäytteistä löytyi vähän Eimeria-suvun loisia, joiden ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa oireita aikuiselle naudalle.

Lehmien ruokintasuunnitelma käytiin tarkoin läpi ProAgrian suunnittelijan kanssa. Sieltäkään ei paljastunut virheitä. Myrkkykasveja epäiltiin, mutta paalatusta rehusta niitä ei pystytty osoittamaan.

Viideltä eläimeltä otettiin lantanäytteet ja niistä kolmessa todettiin loisia. Koko karjalle annettiin loishäätö ja toivottiin tilanteen jo paranevan, mutta turhaan. Kolmen viikon päästä ripuli uusi jälleen.

Nyt epäiltiin vaakavirhettä ja tutkittiin näytteet seosrehusta, mutta rehu oli juuri suunnitellun mukaista. Eläinlääkärien ja ruokintasuunnittelijan katseet kohdistuivat seuraavaksi murskeviljaan. Olisiko siinä home-toksiineja? Ilmeni, että toksiinitutkimus onnistuisi Suomessa vain kuivasta viljasta. Appeeseen lisättiin varmuuden vuoksi toksiinisiepparia, mutta tilanne jatkui ennallaan.

Oireiden alkamisesta oli kulunut viisi kuukautta. Ripulia esiintyi kolmen viikon välein laajasti, lehmien ruokahalu oli huono, tuotokset alenivat ja lehmiä halvaantui. Pahimpana päivänä päivystävä eläinlääkäri sai hoitaa yhdeksän lehmää kalsiumtiputuksella.

Eläinlääkäri Marjo Huttunen viestitti tilan ongelmasta Valion Valio Artturi® säilörehuasiantuntija Sari Perälälle, joka pyysi aivoriiheen myös Valion terveydenhuoltoeläinlääkäri Kristiina Sarjokarin. Nyt Luttisella ja Kurteliuksella oli tukenaan vahva asiantuntijajoukko, ja ongelmaa pureskeltiin yhteisissä palavereissa etäyhteyden kautta.

Pyöröpaalien käyttö lopetettiin, ja sekä maittavuusongelmat että ripuli loppuivat kuin seinään. Näytteet jäljellä olevista paaleista lähetettiin laboratoriotutkimukseen Tarttoon. Niistä löytyi jonkin verran hometoksiineja.

Luttinen pitää todennäköisenä, että joissain paaleissa home oli muodostanut toksiineja erityisen paljon ja niistä oli varastoinnin aikana tullut “myrkkypommeja”. Kun paaleja otettiin varastosta eri järjestyksessä kuin ne oli sinne ajettu, myrkkypaali tuli käyttöön noin kolmen viikon välein.

Säilöntäaine oli loppunut aivan paalausurakan lopulla, ja viimeiset parikymmentä paalia oli tehty ilman sitä. Todennäköisesti vain muutama paali koko 200 paalin erästä teki keväästä tilalle niin raskaan kokemuksen.

”Tappion suuruusluokka maitotilissä oli noin 20 000 euroa ja eläinlääkärikulut olivat noin 2000 euroa”, Luttinen laskee.

”Yhtään eläintä ei kuollut, mutta utaretulehduksia oli tavallista enemmän. Luomisia ja kuolleena syntyneitä ei ollut normaalia enempää, vaikka rehun toksiinien tiedetään aiheuttavan myös hedelmällisyyshäiriöitä.

Asiantuntijoiden apu oli tärkeää ja etäyhteyksillä se saatiin joustavasti. Tunnin tai kahden palavereita, johon osallistuivat Valion Sarjokarin ja Perälän lisäksi omat eläinlääkärit Marjo Huttunen ja Juho Koskinen sekä ProAgrian ruokinta-asiantuntija Terttu Murtola, pidettiin Teamsissa kolme kertaa. Yrittäjät olivat tyytyväisiä uuteen työtapaan.

”Kun on itse kunnolla valmistautunut, etäpalaveri toimii hyvin, vaikka sellaista vuorovaikutusta ei synny kuin henkilökohtaisesti tavatessa. Valokuidun ansiosta yhteydet pelaavat hyvin. Ja olisihan hinta aivan toinen, jos asiantuntijat matkustaisivat Helsingistä tänne Vieremälle.”

Esko Luttinen tietää jo, mitä muutoksia korjuukauden toimintatapoihin tehdään ensi vuonna.

”Pyöröpaalit tehdään useilta pieniltä lohkoilta. Tästedes lohko merkataan selvästi joka paalin kylkeen ennen niiden viemistä varastoon. Ja yhtään paalia ei tehdä ilman säilöntäainetta.”

Teksti: Raila Aaltonen

Kuvat: Miia Eskelinen

Pyöröpaalisäilörehun käyttö seoksessa

Käytetään vain analysoituja rehuja

• Raaka-ainenäytteet karholta antavat kattavamman kuvan rehun laadusta.
• Säilörehunäyte varmistaa säilönnällisen laadun.

Paalirehu on aina yksittäinen rehuvarasto, jossa rehun laatu ja ka-pitoisuus vaihtelee

Kuiva-ainepitoisuuden vaihtelu otettava huomioon seosrehun teossa

Poikkeavan hajuista tai väristä rehua ei tule syöttää

Huomioitavaa pyöröpaalisäilörehun teossa:

• Esikuivaus vähintään 280 g/kg kuiva-ainepitoisuuteen.
• Märkä rehupaali muuttaa muotoaan ja kosteus muodostaa paaliin kerrostumia.
• Tiivis paali säilyy löysää paremmin.
• Ehjät muovit varmistavat säilyvyyden.
• Reiät teipataan heti pilaantumisen estämiseksi.
• Paalit siirretään varastointipaikoille heti käärinnän jälkeen.
• Kasvusto tarkistetaan ennen korjuuta ns. sopimuspelloilta. Rikkakasvit, pajut, myyränpesät, kuloheinä jne. muodostavat riskin rehun säilönnän onnistumiselle.

Teksti: Sari Perälä

Valio Artturi® säilörehuasiantuntija