Musiikki tuo vastapainoa maitotilayrittäjä Håkan Mattjusin, 62, arkeen.
”Musiikki on ollut minulle tärkeää pienestä pitäen. Aloin soittaa 10-vuotiaana, tarkalleen ottaen tammikuussa 1970. Saksofoni on aina ollut instrumenttini. Pääasiassa soitan alttosaksofonia, mutta myös tenori- ja sopraanosaksofonia sekä big bandeissa baritonisaksofonia.
Omaa yhtyettä minulla ei ole, mutta olen soittanut big bandeissa kymmenen vuotta ja erilaisissa puhallinorkestereissa jo neljäkymmentä vuotta. Viimeisten kymmenen vuoden ajan olen soittanut enimmäkseen soolokeikkoja erilaisissa tilaisuuksissa, seurakunnassa tai vaikkapa syntymäpäivillä. On hienoa olla mukana ihmisten tärkeissä hetkissä. Konsertit ovat vieneet myös Ahvenanmaalle ja Gotlantiin.
Useimmiten soitan iltaisin ja viikonloppuisin.
Se on minulle eräänlaista meditaatiota. Kun soitan, keskityn vain musiikkiin ja muut ajatukset jäävät taustalle. Kun minua pyydetään soittamaan esimerkiksi häihin tai hautajaisiin, harjoittelen vähintään kahdesti viikossa.
Musiikki on antanut minulle paljon. Olen vuosien varrella saanut tutustua monenlaisiin muusikoihin ja päässyt soittamaan erilaisille yleisöille, esimerkiksi Valion toimitusjohtaja Annikka Hurmeelle Purmogårdenissa. Oli myös hienoa päästä opiskelemaan big band -muusikon koulutusohjelmaan aikuisiällä, jossa meitä opettivat taitavat muusikot muun muassa Umo Jazz Orchestran riveistä.”