Pirjo saari
Työnhyvinvointiasioiden tiiminvetäjä
Mela
Pidätkö töissä riittävästi taukoja? Entä lomailetko koskaan? Vai tuntuuko loman pitäminen täydeltä mahdottomuudelta, kuten yrittäjien kuulee usein sanovan?
Lomittajan saamisen hankaluus on tietenkin todellinen syy olla pitämättä lomaa. Mutta jos syy lomien pitämättömyyteen on, että töitä tuntuu tilalla olevan liikaa tai omaa tuotantoa ei uskalla jättää vieraalle, kannattaa vielä kerran miettiä.
Viime aikoina on tullut esiin tutkimuksia, joissa korostetaan, että etenkin yrittäjien tulisi lomailla.
Lomien pitäminen on yrittäjille tärkeää, koska useat yrittäjät tekevät reippaasti yli 55-tuntista työviikkoa – ja se voi olla tutkimustiedon valossa terveysriski. On esimerkiksi havaittu, että jos yrittäjä ei lomaile riittävästi, se lisää selkeästi työkyvyttömyyden eli sairaseläkkeen riskiä.
Lomailu ei siis ole pelkkä kuluerä, vaan erittäin järkevä investointi omaan jaksamiseen ja tätä kautta tilan tuottavuuteen. Ihminen kun on kuitenkin rakennettu niin, että tarvitsemme niitä huoltokatkoja kuten konekin. Jatkuvasti ylikierroksilla käyvä moottori leikkaa jossain vaiheessa kiinni.
Yritetään siis raivata lomalle tilaa kalentereistamme. On kestämätöntä ajatella, että työvuodet paiskitaan hommia hullun lailla ja lomaillaan sitten eläkkeellä – eläkkeellä ei nimittäin jaksa välttämättä lomailla, jos voimat ovat kuluneet työiässä uurastamiseen ilman irtiottoja töistä.