Heikkilän tilalla Härmässä saatiin kantapään kautta oppia, että säilöntäaineesta ei sovi pihistellä. Hapoton rehu ei maistu lehmille.
Heikkilän tilan säilörehu näyttää ja tuoksuu nyt hyvältä. Mira ja Ari Heikkilä (kesk.) käyttävät säilönnässä AIV 2 -happoa. Happo varmistaa heidän mielestään säilönnän onnistumisen. Osuuskunta Maitosuomen Valio Artturi® -säilörehuosaaja Sari Perälä (vas.) vetää nurmipienryhmää, josta Ari on saanut hyviä vinkkejä muun muassa rehun tuotantokustannuslaskentaan. Kuva: Markku Pulkkinen
Ruokintapöydälle jaettu säilörehu tekee tänään hyvin kauppansa Heikkilän navetassa. Kukaan ei nyrpistele turpaansa. Viime syksynä Mira ja Ari Heikkilä ihmettelevät, kun ruokintapöytä ei tyhjentynyt normaaliin tahtiin ja robotin ohikulutkin lisääntyivät. Syyksi paljastuivat hapottamatta jääneet säilörehupaalit.
Herkkua. Tänään säilörehu maistuu mainiosti Heikkilän tilan lehmille. Kun pöydälle on mennyt säilöntäaineeton paali, on syönti lakannut kuin veitsellä leikaten.
”Hankin viime keväänä uuden paalaimen ja sen käyttöönotossa oli hieman ongelmia. Ensimmäisten hehtaareiden paaleihin ei mennyt lainkaan säilöntäainetta. Kun rehu oli korjatessa hyvin kuivaa, ajattelin, että säilöntäaineen määrää voi kustannussyistä vähentää seuraavienkin paalien osalta. Osalle paaleista meni lopulta happoa normaali määrä, noin viisi litraa tonnille, osalle ei lainkaan, ja osalle siltä väliltä”, Ari Heikkilä kuvailee.
Ensimmäisen säilörehusadon korjuu menikin paalaimen käyttöä opetellessa. Muovikaan ei kulkenut aluksi oikeaa reittiä pitkin.
”Ohjekirjan lukeminen tietysti aina helpottaisi uusien koneiden käyttöönottoa”, Ari nauraa. Neuvoja paalausongelmiinsa hän sai tutulta urakoitsijalta.
Kun paaleja alettiin syöttää navetassa, kävi ilmi, että vain riittävästi säilöntäainetta saanut, raikkaampi rehu kelpasi eläimille. Hapotonta rehua törkittiin syrjään tai syötiin vain pakon edessä. Päivämaidotkin heittelivät.
Ongelman havaittuaan Heikkilät alkoivat tarjoilla lehmille eri laatuisia paaleja sopivina sekoituksina. Se ei ole kuitenkaan aina onnistunut, koska eri tavalla säilöytyneet paalit ovat pinoissa sekaisin.
Vaihteleva rehu ei ole kuitenkaan juuri vaikuttanut keskituotokseen, vaikka päivämaidot ovat jonkin verran vaihdelleetkin. Yhden robotin holsteinvaltaisen karjan keskituotos pyörii 10 000 kilon paikkeilla. 35 kilon päivämaitotavoitekin on melko hyvin saavutettu. Rasvaa maidossa on ollut keväällä 4,5 ja valkuaista 3,5 prosenttia. Lehmiä on keskimäärin 75, joista 60–65 on lypsyssä.
Mira ja Ari Heikkilän mielestä happo varmistaa rehun säilönnässä onnistumisen. Tilan kokemusten mukaan eläimet syövät hapolla säilötyn rehun paremmin kuin biologisilla aineilla säilötyn.
Heikkilät päätyivät viime keväänä pohdinnan jälkeen jatkamaan rehunkorjuuta paaleihin ja hankkivat urakointipalvelun tilalle oman paalaimen, jolla ehditään nyt hieman urakoida muillekin.
”Paalaaminen sopii parhaiten tilallemme. Muutama vuosi sitten ajoimme osan rehusta aumaan, mutta siitä jäi huono maku. Rehu oli liian kuivaa eikä urakoitsijan käyttämä biologinen aine säilönyt rehua kunnolla. Tiivistämisessäkin saattoi olla puutteita. Auma lämpeni talvella ja rehua meni hukkaan”, Ari kertoo.
”Aumauskokeilu oli meille kallis, sillä maitotuotos putosi selvästi. Olemme oppineet toimimaan ja elämään paalien kanssa. Paaleista ei yksikään mene hukkaan”, Mira täydentää.
Paalaamisen ainoana huonona puolena yrittäjät pitävät muovia. Paalimuovit he kokoavat suursäkkeihin, jotka paikallinen jätehuoltoyhtiö käy hakemassa tilalta kaksi kertaa vuodessa.
Uusi pyöröpaalain sitoo paalit verkon sijaan muovilla.
Sari Perälä kertoo, että vaaleat muovit sopivat mustaa muovia paremmin ensimmäisen ja toisen sadon paalaamiseen. Ari Heikkilän mielestä tilalla käytössä oleva paalien muovisidonta varmistaa rehun laatua verkkosidontaa paremmin.
”Uskon, että muovisidonnalla paalien säilyvyys on parempi kuin verkkosidonnalla. Jos käärintämuoviin tulee reikä, voi sen alla oleva sidontamuovi säilyä ehjänä eivätkä paalit pilaannu. Muovisidonta on myös verkkosidontaa edullisempaa. Pyöräytän paaliin keskimäärin kolme kerrosta sidonta- ja neljä kerrosta käärintämuovia”, Ari valottaa.
65 hehtaarin rehunkorjuuketju toimii nykyään siten, että Heikkilä niittomurskaa säilörehun, urakoitsija karhottaa sen ja paalaus tapahtuu jälleen omin voimin.
”Valmiit paalit pitää ajaa kotitontille heti, jotta varikset eivät hakkaa muoveja rikki. Viime vuonna järjestimme asian niin, että erään yhteistyötilan isäntä ajoi paaleja samaan aikaan, kun minä paalasin.”
Ari Heikkilä on osallistunut Osuuskunta Maitosuomen nurmipienryhmän toimintaan. Sielläkin hän on kertonut säilöntäkokemuksensa opiksi muille. Nurmiryhmästä hän sai myös kipinän kylvää tulevana keväänä ruisvehnää kokoviljasäilörehuksi. Sitä on tarkoitus syöttää umpilehmille. Toinen kokeilu tänä vuonna on täysrehuruokinta.
Yritämme nostaa täysrehulla maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksia. Tulokset selviävät sitten aikanaan, Mira sanoo.
Pienryhmässä yrittäjät ovat perehtyneet myös rehujen kustannuslaskentaan. Jokainen tila on tehnyt oman laskentapohjansa, joten rehukustannusten seuranta ja niiden vertaaminen maitotuottoihin on nyt helpompaa ja tarkempaa. Rehukustannuksen laskeminen avasi yrittäjien mukaan silmiä, sillä tarkka tuotantokustannus ei ollut aikaisemmin selvillä.
”Meillä on ollut nurmipienryhmässä hyvä porukka, joka jakaa kokemuksia keskenään. Omat ajatukseni ovat ryhmässä vahvistuneet”, Ari kiittelee.
Säilörehun tavoitesatona hän pitää 15 paalia hehtaarilta. Nurmikasveina hän käyttää timoteita ja nurminataa. Ruokanataakin on nurmiseoksessa kokeiltu, mutta se valtasi liiaksi alaa muilta lajeilta. Nurmista otetaan tilalla sato kolmena vuonna kylvövuoden jälkeen ja korjuukertoja on kolme kesässä. Säilörehun D-arvotavoitteena Heikkilät pitävät 690–700 grammaa sulavaa orgaanista ainesta kuiva-ainekilossa.
Säilörehu jaetaan ruokintapöydälle pienkuormaajalla kerran päivässä ja väkirehu syötetään kioskeista ja robotilta. Paaleja kuluu neljä kappaletta päivässä.
Jatkossa merkitsemme aikaisempaa selvemmin eri satojen paalit, jotta säilörehun pitäminen tasalaatuisena on helpompaa.
"Ensimmäinen sato syötetään hyvän laatunsa ansiosta aina lypsyssä oleville lehmille. Kakkos- ja kolmossadosta tehdään umpilehmien ja hiehojen rehut”, Mira sanoo.
Osuuskunta Maitosuomen Valio Artturi® -säilörehuosaaja Sari Perälä kehottaa käyttämään säilöntäainetta aina suositusten mukaisen määrän, sillä se varmistaa rehun säilyvyyden ja maittavuuden.
”Hapoilla viisi litraa tonniin säilörehua on sopiva annostus. Jos rehu on märkää tai siinä on palkokasveja, on määrää hyvä lisätä litralla. Kuivalla rehulla kannattaa käyttää propionihappoa sisältää liuosta. Se estää hiivojen ja homeiden kasvua ja rehun jälkilämpenemistä. Liian suuresta säilöntäainemäärästä ei ole haittaa ruokintalaadulle, mutta liian pienestä voi olla. Jos säilönnässä tapahtuu virhekäymistä, sitä ei voi korjata enää millään konstilla”, Perälä muistuttaa.
Erilaisten ja -väristen muovien toimivuudessa ei Perälän mukaan ole havaittu eroja. Vaaleat muovit ovat kahdessa ensimmäisessä niitossa hyvä valinta, koska ne eivät lämmitä paaleja niin paljon kuin musta. Edullisempaa mustaa muovia voi hyvin käyttää syyskorjuussa.
Vinkit tarjosi Osuuskunta Maitosuomen Valio Artturi® -säilörehuosaaja Sari Perälä.
Teksti ja kuvat: Markku Pulkkinen