Maitotilayrittäjä Johanna Paavola, 45, laulaa somessa ja keikoilla
”Pari vuotta sitten halusin päästä eroon epävarmuudestani laulajana. Muun yleisön puuttuessa päätin laulaa lehmille ja latasin karaokesovelluksella tehtyjä lauluvideoita tilamme Facebook-sivulle. Pääsiäisenä 2020 julkaisemani Hijo de la Luna -kappaleen suosio pääsi yllättämään. Nykyään julkaisen videoita silloin tällöin. Joskus on pitkiäkin taukoja. Lehmät tietävät kuitenkin mitä on tulossa, kun tuon soittokamat navettaan.
Viime kesänä bändini esiintyi muun muassa Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla, ja mielellään esiintyisimme enemmänkin. Keikkamyyjä tai manageri voisi olla hyvä, itse en ole mikään myyjä. Sävellän ja sanoitan kappaleemme itse, ja ohjelmistoa on kertynyt jo mukavasti. Säveltäminen lähtee usein jostakin tekstinpätkästä. Saatan istua pitkiäkin aikoja pianon ääressä. Joskus taas on parempi jättää idea hautumaan.
Tulin maatilalle miehen myötä, eli tavallaan tämä elämäntapa ei ollut puhtaasti oma valintani. Musiikki on ollut oma tärkeä juttuni, jonka kautta pääsen toteuttamaan itseäni – ja purkamaan elämän tärkeitä asioita. Tämä on ollut myös rohkeusprojekti. Vaikka välillä olo on edelleen epävarma, en enää pelkää virheitä kuten ennen. Tilalla on paljon asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa ja jotka aiemmin otin aika raskaasti. Musiikin myötä olen oppinut ottamaan niiden suhteen hieman rennommin.”
Seuraa somessa: facebook.com/lintupaavola