Hanna Laitinen
Kehityspäällikkö, Valio Laatu -palvelut
Valio Oy
Bakteerit ja solut ovat tutuimmat maidon laatutekijät, mutta maitoa ohjataan pois elintarvikekäytöstä monista eri syistä.
Suurin osa poikkeamista havaitaan onneksi jo tiloilla, jolloin poikkeava maito ei yleensä päädy maitoautoon. Tuotantolaitoksiin tulee silti vuosittain kymmeniä maitokuormia, jotka joudutaan ohjaamaan erilleen. Tyypillisin kuorman hylkäysperuste on todettu antibioottijäämä. Lisäksi maitoa on hylätty liian korkean lämpötilan, haju- tai makuvirheen, verisyyden tai pesuainejäämien vuoksi. Aika ajoin tulee myös vierasesinelöydöksiä kuten paperia tai kyniä. Jos maito todetaan selvästi poikkeavaksi joko analyysin tai ulkonäön perusteella tai siinä tiedetään olevan esimerkiksi pesuvettä, maitoa ei saa käyttää elintarvikkeeksi, vaan se erotellaan. Aina, kun kuorma hylätään, poikkeaman aiheuttanut tila sanktioidaan. Lisäksi tilan on varmistettava, että korjaavat toimenpiteet on tehty ennen kuin maidonkeräily voi jatkua.
Poikkeavasta tilasäiliömaidosta tehdään aina poikkeamaraportti, olipa havaitsija sitten tila tai keräilyauton kuljettaja. Tilasäiliömaito-poikkeamia todetaan vuosittain 650–900 kpl.
Yleisin poikkeama on ollut liian lämmin/lämmennyt maito, vuonna 2019 siitä tehtiin 224 poikkeamaraporttia. Seuraavaksi eniten oli antibioottipoikkeamia, 115 kpl ja muita poikkeamia, 112 kpl. Onneksi suurin osa poikkeamista on havaittu ennen maidon autoon pumppaamista tai maitoa on pumpattu autoon vain vähän, jolloin ei ole syntynyt kuormapoikkeamaa. Tiloja kannustetaan ilmoittamaan poikkeamista ajoissa. Maidosta maksetaan kerran vuodessa ns. puolikas korvaus (= puolet maidon arvosta), jos ilmoitus on tehty ennen maitoauton tuloa ja maitoa ei kerätä.
Kuormien bakteeritulokset saadaan pääsääntöisesti jälkikäteen siinä vaiheessa, kun maito on jo käytetty. Jos kuorman bakteeritulos ylittää spesifikaation raja-arvon, 100 000 pmy/ml, tuotantolaitos lähettää osuuskuntaan poikkeamaraportin. Poikkeavia bakteerituloksia on vuositasolla n. 200 kpl eli n. 0,5 % tutkituista. Jos bakteeritulos on todella korkea, eikä se täytä esim. jauheasiakkaan yksittäiselle tulokselle asettamaa rajaa, joudutaan ko. maidosta tehty valmis tuote-erä jopa hävittämään. Kuorman bakteerit nousevat miljooniin, jos yksittäisellä tilalla on maidon jäähdytys- tai pesuongelma.
Keräilyautonkuljettajat testaavat joka kuormasta antibioottijäämät pikatestillä ennen kuin kuorma saa purkuluvan. Lisäksi tuotantolaitos tekee toisen testin samasta maidosta ennen kuin maito saa käyttöluvan. Antibioottijäämiä todetaan vuosittain 50–60 kertaa. Jos maito saadaan rajattua yhteen–kahteen auton säiliöön, hävitettävän maidon määrä on 5 000–10 000 litraa. Jos maito päätyy siiloon, hävitettävää kertyy jopa 200 000 litraa.
Maitokuorman lämpötila ei saa olla yli 6 oC. Tilasäiliömaidon lämpötila ei saa ylittää 6 astetta. Poikkeustilanteissa autoon voidaan ottaa 6–10-asteinen maito, jos kuorman lämpötila ei sen vuoksi ylitä 6 astetta. Maitoa ei saa pumpata autoon, jos se on ollut yli 6-asteisena yli 3 tuntia.
Yli 6-asteisia kuormia tulee tuotantolaitoksiin yleensä kesäisin. Lämpötilaylitykset ovat pieniä, eikä niillä ole juuri vaikutusta maidon laatuun. Ongelmia sen sijaan aiheuttavat tilasäiliömaidot, joiden jäähdytyksessä on ollut ongelmia. Ehdoton sääntö on, että lämmennyttä maitoa ei saa jäähdyttää uudestaan ja lähettää meijeriin. Sama sääntö koskee tilanteita, joissa jäähdytys on unohtunut laittaa päälle tai jäähdytyksessä on ollut ollut muita ongelmia.
Jos maidon joukossa tiedetään olevan huutelu- tai pesuvettä, maitoa ei käytetä elintarvikkeeksi. Useimmiten tila ilmoittaa näistä itse, mutta vuosittain on useita tapauksia, jossa keräilyauton kuljettaja havaitsee pesuputken tai maitoletkun tilasäiliössä. Poikkeava, matala jäätymispistelukema kertoo ylimääräisestä vedestä maidon joukossa, mutta antibioottitestit eivät reagoi kuormamaidon pesuainejäämiin. Maidossa olevan pesuveden vuoksi hylätään vuosittain 5–10 maitokuormaa.
Maitoauton kuljettaja tarkistaa maidon aistinvaraisesti tilalla ensimmäiseksi ennen maidon lastausta. Kuva: Janne Viinanen
Keräilykuljettajan tehtävänä on tarkastaa tilasäiliömaidon haju ja ulkonäkö ennen maidon pumppausta. Jos maito on poikkeavaa, sitä ei oteta vastaan. Sekoitetusta maidosta on usein vaikea nähdä poikkeavuutta. Siksi esimerkiksi maidon verisyys todetaan helpoimmin näytepurkissa olevan maidon väristä. Maito on punertavaa, jos siinä on verta, ja melko pienikin määrä riittää värimuutokseen. Verisyyden syynä on se, että jollakin lypsyssä olleella lehmällä on ollut vedinvamma. Veri sinällään ei ole vaarallista, mutta maitoa ei voida käyttää maitotuotteiden valmistuksessa, sillä se aiheuttaa niihin värivirheitä. Vuosittain todetaan 5–10 veristä maitokuormaa.
Maidon joukkoon voi päätyä vierasesineitä tai vierasta materiaalia. Jos ne kelluvat maidon pinnalla, kuljettaja voi havaita ne maidon ulkonäköä tarkastaessaan. Maidon joukossa tai säilön pohjalla olevat vierasesineet/materiaalit jäävät auton imusuodattimeen, josta kuljettaja havaitsee ne. Näissä tapauksissa maitoautossa olevasta maidosta menevät hylkyyn ne säiliöt, joissa kyseisen tilan maitoa on.
Klikkaa tästä ja lue vinkit, miten ehkäiset laatupoikkeamia tilalla