Syksyn aikana tapahtuneet nousut maidon hinnassa tulivat alkutuotantoon enemmän kuin tarpeeseen.
Joulun jälkeen maidontuotannossa tarvittavien tuotantopanosten hinnat ovat laskeneet. Tätä positiivista käännettä saatiin odottaa harvinaisen pitkään. Samaan hengenvetoon on todettava, että kustannustaso on edelleen korkealla ja epävarmuus poikkeuksellisen suurta.
Kansainvälisillä maitomarkkinoilla rasvattoman maitojauheen ja voin hinnat laskivat nopeasti poikkeuksellisen korkealta tasolta loppuvuoden ja tammikuun aikana. Helmikuussa hintakehitys tasaantui. Tulevaan markkinakehitykseen sisältyy paljon epävarmuutta.
Näyttää siltä, että kriittisimmät hetket sähkön riittävyyden osalta ovat väistymässä. Hyvä niin, mutta kokonaan emme voi huokaista helpotuksesta. Sähköpulan mahdollisuus ensi talvena ei ole täysin poissuljettua, vaikka Olkiluoto 3 lopulta käynnistäisi säännöllisen sähköntuotantonsa. Olemme Valion alkutuotannossa laatineet viime vuoden aikana erilaisia oppaita muun muassa toimintaan sähkökatkojen aikana ja varavoiman käyttöön. Ohjeistusta löytyy sähköisessä muodossa Valmasta. Lisäksi painettuja oppaita tullaan jakamaan maitoautotoimituksina kevään aikana.
Huonoina aikoina käteinen on kuningas. Hyvä maksuvalmius mahdollistaa hankintojen ajoittamisen.
Euroopassa soditaan ja maailmanpoliittinen tilanne on sekaisin. Nopeaa käännettä parempaan ei ole näkyvissä. On perusteltua ajatella, että nopeat muutokset hinnoissa ja hintasuhteissa voivat jatkua. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että hankintojen ajoituksella voi vaikuttaa aiempaa enemmän taloudelliseen tulokseen. Sanonta, että huonoina aikoina käteinen on kuningas, pitää edelleen paikkansa. Hyvä maksuvalmius mahdollistaa hankintojen ajoittamisen.
Ennakoiva kunnossapito korostuu toimitusaikojen venyessä. Omalla kohdallani sain tästä oppia kantapään kautta. Traktorin etuperän kitkalevyt oireilivat pitkään, mutta siinä vaiheessa, kun remontti oli pakko tehdä, oli varaosien saatavuus heikentynyt koronakriisin ja Ukrainan sodan välillisten vaikutusten takia. Nyt niitä levyjä on odotettu kesäkuusta saakka. Kolmipyörävetoinen traktori ei ole toki sivutoimiselle viljelijälle samanlainen ongelma kuin mitä se ammattilaiselle olisi.
Valion alkutuotantojohtaja, joka kuljettaa iltaisin lapsiaan harrastuksiin ja kilpailee uinnin masters-sarjoissa.