Pitääkö tulla nälkä, ennen kuin ruoantuotannon tärkeys ymmärretään?
Toimitusjohtaja
Valio Oy
Globaali ruokaturva, ravitsemus ja ilmastonmuutos kytkeytyvät tiukasti toisiinsa. Julkisessa keskustelussa se valitettavasti usein unohtuu: ruokaketjulta vaaditaan entistä enemmän, ja poliittisia päätöksiä tehdään lyhytnäköisesti, ymmärtämättä kokonaisvaikutuksia ruokajärjestelmään.
Kun puhumme ruokaturvasta, emme voi puhua vain Suomesta. Kriisit katkovat raaka-aineiden, energian ja tavaroiden kansainvälisiä ketjuja aiheuttaen kauaskantoisia ongelmia. Kipeimmin ne osuvat kehitysmaihin, jotka ovat riippuvaisia viljan tuonnista ja joissa ilmastonmuutos vähentää ruoantuotantoa. Suomessa ruoan omavaraisuusaste on korkea, noin 80 prosenttia, mutta tulevan huoltovarmuuden takaamiseksi on mietittävä, miten turvaamme myös lannoitteiden ja polttoaineiden saatavuuden paikallisesti, ja miten kannattavuus maatiloilla varmistetaan.
Keskustelussa asetetaan usein vastakkain kotieläintuotanto ja kasvistuotanto, ”pahis” ja ”hyvis”. Totuus ei kuitenkaan löydy ääripäistä, eivätkä uudet teknologiat pysty nopeasti korvaamaan perinteisiä menetelmiä. Kaikkia tuotantomuotoja on kehitettävä, jotta voimme turvata hyvän ravitsemuksen kaikille, kestävällä tavalla.
Hiili- ja vesijalanjäljen laskennassa tulisi aina huomioida ravintoarvot: omena, salaatti, kala ja juusto ovat ravitsemusarvoiltaan, käyttötarkoituksiltaan ja -määriltään erilaisia.
Elintarviketeollisuus on nostanut ruoan hintaa merkittävästi, ja edelleen nousevia kustannuksia on saatava hintoihin. Ruoka Suomessa on ollut edullista ja se on sitä edelleen, kun ajatellaan, kuinka paljon kotitalouksien menoista kuluu ruokaan. Mutta asialla on myös toinen puoli: kuluttajien ostovoiman vähentymisellä on merkittävä vaikutus ostoskorin sisältöön.
Nyt on huolehdittava, että maatilat selviävät laskuista.
Jos hinnat nousevat edelleen kiihtyvästi, voi kotimainen juusto tai jogurtti jäädä hyllyyn, ja volyymien osalta tulla isoja menetyksiä. Jo nyt on näkyvissä edullisimpien kaupan omien merkkien ja tuontituotteiden myynnin kasvu. Toisaalta vahvoihin brändeihin luotetaan myös huonona taloudellisena aikana.
Suomen ruokaturva alkaa maatiloilta. Korona-aikana elintarvikeketju toimi moitteettomasti, eikä pyytänyt koronatukia. Jos maito- ja tai lihatila nyt lopettaa, se ei palaa enää tuotantoon. Korkea kynnys paluuseen on myös kasvihuoneyrittäjällä. Elämme kriittisiä aikoja. Nyt on varmistettava, että maatilat selviävät laskuista. Tarvitsemme esimerkiksi väliaikaista täsmätukea niille yrittäjille, joiden energiasopimukset ovat kohtuuttomat.
EU:n maataloustuet eivät sisällä indeksikorotuksia, joten käytännössä tukien osuus kokonaisuudesta tippuu merkittävästi inflaation takia tulevina vuosina. Osassa EU:ta maidon ja lihan tuotannon lasku näkyy jo raaka-ainepulana. Sitäkö halutaan myös meillä? Pitääkö tulla pula, jotta jäljelle jäävät toimijat menestyvät? Miten kävisi ruokaviennin, jonka kasvua kaikki hakevat? Mitä viedään, jos ei ole riittävästi mistä valmistaa? Miten kilpailukykymme varmistetaan, jos maamme erityisiä ruoantuotanto-olosuhteita ei huomioida?
Pidemmällä aikajänteellä meidän tulee rakentaa ruokajärjestelmä, jolla varmistamme ruokaturvan globaalisti ja Suomessa − kestävästi ja alueelliset tuotantoerot huomioiden. Lyhyellä tähtäimellä meidän Valiolla on tehtävä kaikki mahdollinen kustannusten minimoimiseksi ja tuottojen kasvattamiseksi, jotta tilityshinta olisi mahdollisimman korkea.
