Optimoi ja varaudu

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut jo yli puoli vuotta, ja sen välilliset vaikutukset näkyvät myös meillä Suomessa. Erityisesti energiamarkkinoiden epävarmuus ja voimakkaasti kallistunut energian hinta ovat heikentäneet EU:n ja Suomen talousnäkymiä.

Maitomarkkinoilla ja valiolaisessa maitoketjussa on tapahtunut myös positiivisia asioita, ja maidon tuottajahintojen nousu on kirinyt kiinni äkillisesti kohonneita maidontuotannon muuttuvia kustannuksia.

Ensimmäinen, ja vuoden tärkein, säilörehusato onnistui suurimmalla osalla maito-tiloista hyvin sekä laadullisesti että määrällisesti. Tämä on tärkeää, koska nurmirehu on keskeinen osa maitoketjuamme. Ikävä kyllä kaikki tilat eivät välttyneet kuivuudelta. Tätä kirjoitettaessa viljojen hintataso on tullut alaspäin loppukeväästä yli sata euroa tonnilta, mikä on kotieläintuotannon näkökulmasta hyvä asia.

Rehuviljan hinta on kuitenkin Suomessa edelleen kaksinkertainen pidemmän aikavälin keskiarvoon verrattuna. Kevään aikana rypsi ja rapsi kallistuivat poikkeuksellisen rajusti. Kesän mittaan hintataso laski. Ranskan viljapörssissä odotukset marraskuun 2022 hintatasoksi ovat laskeneet rapsin osalta toukokuun yli 850 euron noteerauksesta syyskuun alun noin 600 euroon tonnilta. Tuotantopanosten hinnat ja niiden väliset hintasuhteet voivat lähiaikoina vaihdella erittäin voimakkaasti. Tarvetta tuotannon optimointiin, erityisesti ruokinnan osalta, on tavanomaista enemmän.

Ensi talvena varautumista tarvitaan myös sähkökatkoja varten.

Sähkö on lyhyessä ajassa kallistunut poikkeuksellisen paljon ja nähtävissä on uhkakuvia sähkön toimitusvarmuuteen liittyen. Tähän saakka maitotilayrityksissä varavoiman käyttöön on varauduttu lähinnä myrskyjä silmällä pitäen. Ensi talvena varautumista tarvitaan myös suunnitelmallisia, lyhyitä, sähkökatkoja varten, koska sähköenergiasta voi tulla pula. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu.

Maitotilayritysten sähköstä maksama hinta vaihtelee voimakkaasti tilojen välillä sähkö-sopimuksesta riippuen. Sähköntarpeen mittasuhteista kertoo, että jos sähkön hinta nousee yhdellä sentillä per kilowattitunti kaikilla valiolaisilla tiloilla, se nostaa maidon tuotantokustannuksia yhteensä noin 2,5 miljoonalla eurolla vuodessa. Sähkön ja energian hinnannousut lisäävät luonnollisesti myös Valion kustannuksia.

Inflaation vaikutukset ovat tällä hetkellä käsin kosketeltavia. Maatalouden tukijärjestelmissä ei ole automaattista inflaatiokorjausta. Suomessa tukien osuus tilojen liikevaihdosta on vaikeista luonnonolosuhteista johtuen korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin, ja hallitsemattomaksi päästessään inflaatio uhkaa nakertaa suomalaisten tilojen kilpailukykyä suhteessa muihin EU:n sisämarkkinoilla toimiviin tiloihin. Yleinen kiinnostus ruoan alkutuotantoa kohtaan ei ole vuosikymmeniin ollut niin suurta kuin nyt. Vaikeat ajat palauttavat mieliin ihmisten perustarpeet myös vauraissa länsimaissa sekä tosiseikan, että ruoantuotanto ja huoltovarmuus eivät ole itsestään selviä asioita.

Näkökulmat
Solumaatalous – hopealuoti tulevaisuuden ruoantuotantoon
Näkökulmat
Ilmastopuntari: Hiiliviljelyn välitilinpäätös
Näkökulmat
Tukea nuorille yrittäjille