Nurmeen perustuva kotieläintuotanto on osa kestävää ruokajärjestelmää
Ilmastotiimin johtaja
Valio Oy
Tätä kirjoitettaessa on maailma muuttunut radikaalisti siitä, miltä se näytti vielä helmikuussa. Eurooppa on kohdannut sodan, joka nostaa ruoan saatavuuden ja hinnan keskeiseksi kysymykseksi ympäri maailmaa. Myös kotimaisen ruoantuotannon huoltovarmuus on koetuksella.
Jo ennen Ukrainan kriisiä tärkeimpien tuotantopanosten ja viljan hinnat olivat rajussa nousussa, mutta sota nosti ne aivan uudelle tasolle. Ruokaketjun yhteispeli on nyt koetuksella, jotta jokainen lenkki alkutuotannosta lähtien kestää nousevat kustannukset ja pystyy toimimaan kannattavasti huoltovarmuutta turvaten.
Käsillä oleva kriisi uhkaa pahimmin maapallon köyhimpiä alueita. Venäjän ja Ukrainan viljatuonnin varassa olevia alueita on muun muassa Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Näiden alueiden oma ruoantuotanto kärsii lisääntyvistä ilmaston ääri-ilmiöistä, ja maiden köyhyys tekee tuontiruuan hankkimisen raskaaksi tai mahdottomaksi. Juuri julkaistu IPCC:n raportti ennustaa, että lähes miljardi ihmistä on ajautumassa aliravitsemukseen, ja alkanut sota vauhdittaa tätä kehitystä. Tämä huomioiden tulee mieleen, että voisimme täällä Suomessa tuottaa edes sen mitä itse kulutamme.
On tärkeä vahvistaa kotimaisen ruoantuotannon huoltovarmuus
Suomen oma ruoantuotanto nojautuu peltoihin, kotieläintiloihin ja kasvihuoneisiin. Kaikilla näillä on tärkeä paikkansa, jos haluamme tuottaa ruokamme itse. On usein esitetty, että koko peltoala pitäisi suunnata kasvikunnan tuotteisiin, jotta ruokaa riittäisi paremmin. Teoriassa näin voi ajatellakin, mutta käytäntö on toinen.
Kaikki peltomme eivät ruokakasveille sovellu. Suurella osalla pelloista vain nurmi menestyy viljelyvarmasti, eikä osa leipäviljaksi tarkoitetusta tuotannosta täytä elintarvikekelpoisuuden vaatimusta. Lisäksi viljaketju tuottaa runsaasti sivuvirtoja, jotka eivät sovellu kuin eläinten rehuksi. Ruoantuotannon huoltovarmuuden vahvistamiseksi tulisi siis kehittää kasvi- ja eläintuotannon tiiviimpää integraatiota. Ideaalitilanteessa tuotantopanokset hyödynnetään resurssitehokkaasti, ja ravinteet kiertävät rasittaen ympäristöä mahdollisimman vähän.
Uudistava viljely sekä kasvi- ja eläintalouden tiiviimpi yhteistyö vahvistaisivat ruoantuotannon huoltovarmuutta.
Kotieläimet, erityisesti nurmea käyttävät märehtijät, ovat oleellinen osa kestävää ruokajärjestelmää. Nurmipellot ovat satovarmempia poikkeavinakin kasvukausina, joita näyttää olevan aiempaa enemmän kymmenen vuoden sykleissä. Nurmet myös lisäävät luonnon monimuotoisuutta, vähentävät ravinnepäästöjä ja toimivat hiilinieluina.
Ruokajärjestelmämme on haavoittuvainen erityisesti energian ja lannoiteraaka-aineiden tuontiriippuvuuden takia. Käsillä oleva kriisi on sen osoittanut. Näiden tärkeiden tuotantopanosten huoltovarmuus olisi varmistettava kaikissa oloissa. Pidemmällä aikavälillä ravinteiden tehokkaampi kierrätys ja palkokasvien käyttö vähentävät riippuvuutta.
On selvää, että energiajärjestelmä on uudistettava ja uusiutuvan energian tuotantokyvykkyyteen panostettava entistä tarmokkaammin. Monipuolinen uudistava viljely ja tiiviimpi kotieläin- ja kasvituotannon integraatio parantavat ruokajärjestelmän huoltovarmuutta ja resilienssiä. Myös solumaatalouden innovaatioilla on paikkansa. Mutta tämä vaatii aikaa. Akuutti kriisi on nimenomaan akuutti ja vaatii omat nopeat lääkkeensä.
