Kristiina Sarjokari
Terveydenhuoltoeläinlääkäri Valio Terveys -palvelut
Valio Oy
Uusien tautien riski kasvaa, jos joudutaan ostamaan eläimiä.
Riskiä voi pienentää ostamalla mahdollisimman harvoilta tiloilta, käymällä katsomassa eläimet ennen kaupantekoa ja hyödyntämällä Nasevasta saatavia todistuksia myyjän karjan terveystilanteesta.
Jo hyvissä ajoin ennen uuden navetan käyttöönottoa kannattaa käydä oman karjan eläimet ajatuksella läpi ja karsia joukosta jalka- tai utareterveydeltään kroonisesti sairaat.
Tilalla jo olemassa olevat sairaudet voivat lisääntyä rakennusvaiheessa, jos eläimiä joudutaan pitämään väliaikaisissa tiloissa, tavallista isommissa ryhmissä tai ahtaammin.
Rakennusvaiheen ylimääräinen työ vie oman aikansa, jolloin eläinten tavalliseen hoitotyöhön tai tarkkailuun käytettävää aikaa jää vähemmän. Näin ollen sairaudet saattavat lisääntyä huomaamatta tai niiden hoitoon ei ehditä tai jakseta puuttua samalla tavoin kuin normaalisti.
Tätä riskiä voi pienentää kiinnittämällä huomiota paitsi eläinten olosuhteisiin ja hoitoon, myös omaan jaksamiseen; on hyvä huolehtia riittävästä yöunesta ja säännöllisistä ruokailuista ja sovittaa kiireen keskelle hengähdystaukoja.
Navetan käyttöönotossa turhia nahisteluja, loukkaantumisia ja stressiä vähennetään, kun tarjotaan eläimille väljyyttä: pidetään ryhmäkoko kohtuullisena, jätetään tyhjiä parsipaikkoja ja huolehditaan siitä, että ruokintapöytätilaa on riittävästi.
Eläinten käsittelyssä kannattaa välttää paineella ajamista, ja sen sijaan houkutella sekä palkita houkutusrehulla. Eläinten voi antaa mieluummin hetki tuumata ja oivaltaa itse.