Miten tilan valkuais­omavaraisuutta voi parantaa?

Hyvä sulavuus lisää ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen (OIV) määrää. Vähäinen säilörehun käyminen pitää valkuaisen laadun parempana. Nämä molemmat lisäävät syöntiä, jolloin eläimen OIV:n saanti lisääntyy. Nurmipalkokasveilla (mm. apilat, virnat ja mailaset) voidaan parantaa nurmirehujen valkuaissaantoa.

Tilan valkuaisomavaraisuutta voidaan lisätä viljelemällä valkuaiskasveja, joista rypsi on parasta valkuaisrehua nurmisäilörehun täydentämiseen. Tärkkelystä sisältävät herne ja härkäpapu ovat myös hyviä valkuaislisiä. Valkuaiskasvit tuovat vaihtelua tilan viljelykiertoon ja niillä on erilainen tauti- ja tuholaiskanta kuin viljoilla ja nurmilla.

Hernettä ja härkäpapua voidaan viljellä puitavaksi, korjata vihantarehuna tai yhdessä viljojen kanssa kokoviljasäilörehuna. Vihantana korjattaville rehuille käytetään eri lajikkeita kuin puitaville. Herne ja härkäpapu ovat erinomaisia esikasveja, niillä on pieni lannoitustarve, ne sitovat typpeä maaperään kasvukauden aikana sekä parantavat pellon kasvukuntoa ja rakennetta. Niiden viljelyyn käy sama kalusto kuin viljakasveille, ja karkearehuksi korjattaessa pärjätään nurmisäilörehun korjuukalustolla.

Hyvä hehtaarisato tuottaa paljon valkuaista, ja sillä on merkittävä vaikutus tuotantokustannuksiin. Valkuaiskasvien sovittaminen viljelykiertoon vaatii tarkkuutta. Niitä viljellään korkeintaan joka viides vuosi, ja näin kasvustot pysyvät terveinä ja satotasot korkeina. Uusia lajikkeita kannattaa suosia, sillä ne tuottavat korkeampia valkuaispitoisuuksia. Tilan maalajien merkitys korostuu palkokasvien viljelyssä.

Katso lisää artikkeleita