Riitta Brandt
Edunvalvontajohtaja
Valio OyTwitter: @RiittaBrandt
Tiina Kanervo
Talousjohtaja
Valio OyTwitter: @tiinatwit
Hyvin monet asiat vaikuttavat globaalien maitomarkkinoiden tasapainoon, kuten sää, eläintaudit ja nyt pandemia.
Tähän asti on nähty talouden, tuotannon kannattavuuden, sään ja eläintautien muuttavan markkinoiden tasapainoa. Nyt kuvaan on selvästi tullut uusi ilmiö, eli koronaviruksen aiheuttama pandemia. Virus on levinnyt kaikkialle. Ihmisten liikkumista rajoitetaan eri puolilla maailmaa, ja se vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen.
Viime vuoden loppupuolella maailmanmarkkinahinnat vahvistuivat, ja vielä alkuvuodesta näytti siltä, että globaalit maitomarkkinat olisivat tasapainossa. Tähän yhtenä keskeisenä syynä oli tavallista hitaampi maidontuotannon kasvu tärkeimmissä vientimaissa.
Maidontuotanto kasvoi EU:ssa viime vuonna vain puoli prosenttia. Leuto talvi on kuitenkin aikaistanut nurmen kasvua, ja maitomäärät ovat tällä hetkellä reippaassa kasvussa useimmissa jäsenmaissa.
Toistaiseksi Euroopassa on kyetty keräilemään ja jalostamaan kaikki tuotettu maito. Huolta aiheuttaa tautitilanteen kehittyminen ja henkilökunnan riittävyys sekä keräilyssä että jalostuksessa. Koska kaiken lisäksi ollaan menossa kohti tuotannon huippua, riittävän henkilökunnan tarve korostuu. Muutamat maat ovatkin aikeissa pyytää EU komissiolta vapaaehtoisia maidontuotannon rajoitusohjelmia.
Vaikka Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin odotetaan leudon talven ansiosta maidontuotannon kasvua, Oseaniassa tuotantokausi hiipuu odotettua nopeammin. Siellä kärsitään samanaikaisesti pohjoisen kuivuudesta ja etelän tulvista. Tarjonnan hiipuminen lievittää hieman hintojen terävintä laskua.
Kiinan kysyntä supistui koronaviruksen vuoksi. Merkittävä tekijä oli ruokapalvelujen romahtaminen, sillä niissä käytetään paljon juustoa, voita ja kermaa. Häiriöt Kiinan maitoketjussa johtivat rasvaisen maitojauheen valmistamiseen, mikä puolestaan heijastuu rasvaisen maitojauheen maailmanmarkkinahintaan.
Vaikka Kiinan kysynnän arvellaan normalisoituvan vuoden 2020 toisella puoliskolla, koko vuoden tuonti jää heikon alkuvuoden takia viidenneksen alle edellisvuoden tuonnin.
Maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet merkittävästi monen tapahtuman yhteisvaikutuksesta: Kiinan kysyntä hiipui, kuljetuskalusto jumittui Kiinan satamiin aiheuttaen konttipulan, öljyn hinta laski ja leuto talvi sai maidontuotannon kasvamaan odotettua enemmän Euroopassa.
Maaliskuun GDT (Global Dairy Trade) huutokaupassa rasvattoman maitojauheen hinta laski 8 prosenttia. Se oli seurausta eurooppalaisten hintojen laskusta, koska sekä muiden maitovalmisteiden kysynnän hidastuminen että maidontuotannon kasvu ovat lisänneet rasvattoman maitojauheen valmistusta.
Rasvaisen maitojauheen hinnanlaskuun taas vaikutti kiinalaisten ostajien heikko kiinnostus ja Lähi-Idän maiden heikko läsnäolo, sillä heikentynyt öljyn hinta vaikuttaa niiden talouteen ja siten kysyntään.
Koronavirus vaikuttaa siis voimakkaasti myös maitomarkkinoiden tasapainoon, koska turismin hiipuminen ja joukkoruokailun väheneminen pienentävät maitotuotteiden kysyntää.
Pandemia heikentää merkittävästi myös globaalia talouskasvua, millä on vaikutusta maitotuotteiden kysyntään pidemmällä aikavälillä. Samaan hetkeen sattuva keväinen maidontuotannon huippu Euroopassa ja Yhdysvalloissa vaikeuttaa tilannetta hetkellisesti.
Kuitenkin näkymät vuoden loppupuolella näyttäisivät olevan paremmat, jos Kiinaan kysyntä odotetusti elpyy ja pandemia väistyy Euroopasta. Ilman virusinfektiota markkinat olisivat olleet melko hyvin tasapainossa.
Edunvalvontajohtaja
Valio Oy
Twitter: @RiittaBrandt
Talousjohtaja
Valio Oy
Twitter: @tiinatwit