Ilkka Pohjamo
Alkutuotantojohtaja
Valio Oy
Laskuri huomioi muuttuvat ja kiinteät kustannukset ja laskee maidon tuotantokustannukset sentteinä litraa kohti.
Montako senttiä maidon tuotantokustannukset ovat tuotettua maitolitraa kohti laskettuna? Kysymys on lyhyt ja kuulostaa yksinkertaiselta. Siitä huolimatta uskallan väittää, että siihen ei ole helppo vastata. Keskeistä on, että yrittäjällä olisi mahdollisimman tarkka vastaus itseään varten – verottajaa tai naapuria varten tietoa ei tarvita.
Valio-ryhmän tavoitteena on tukea yrittäjiä pyrkimyksissä alentaa tuotantokustannuksia. Yksi tapa tähän on varmistaa, että yrittäjien käytössä on toimivia taloustyökaluja.
ProAgria ja Mtech kehittävät tällä hetkellä valiolaisten maitotilayritysten käyttöön yksikkökustannuslaskuria. Se rakentuu Kustannuspuntari-laskurin pohjalle. Tavoitteena on tehdä helppokäyttöinen ja yksinkertainen laskuri, jonka avulla yrittäjät voivat laskea maidon tuotantokustannukset sentteinä litraa kohden, ottaen huomioon muuttuvien kustannusten lisäksi myös kiinteät kustannukset.
Yritystoiminnan peruslähtökohtia on, että ilmaista työtä ei ole ja että pääomalla tulee saada tuottoa. Maitotilayrityksessä pääomaa on kiinni pelloissa, eläimissä, koneissa, laitteissa, rakennuksissa, salaojissa ja monessa muussa. Maitolitran tuotantokustannuksia laskettaessa nämä asiat on huomioitava ja se teettää hieman työtä.
Yritystoiminnan peruslähtökohtia on, että ilmaista työtä ei ole ja että pääomalla tulee saada tuottoa.
Valman kautta on mahdollista kirjautua ilman erillisten tunnusten ja salasanojen käyttöä TTS-Kone- laskuriin. Tällä hetkellä noin neljäsosa maitotilayrittäjistä on hyödyntänyt tätä mahdollisuutta ja laskuria. Mikäli kaikki tilan koneet on syötetty laskuriin, se tuottaa yhteenvetotiedon koneiden nykyarvosta. Tämä luku on mahdollista syöttää tulevaan yksikkökustannuslaskuriin.
TTS-Kone-laskurissa työn huomioiminen on tärkeää. Palkattujen henkilöiden osalta tämä on helppoa. Oman työn osalta tulee arvioida työn määrä ja oma palkkavaatimus. Jos tilalla työskentelee useita henkilöitä omasta perheestä, voi palkkavaatimuksena käyttää keskiarvoa. Eläinpääoman ja sitä koskevan korkovaatimuksen laskeminen on helppoa, sillä laskurissa on linkki ProAgrian Eläinpääomalaskuriin.
Yksikkökustannuslaskuri julkaistaan joulukuussa 2021. Jatkossa laskuria on tarkoitus kehittää ennustavaksi työkaluksi. Alkuvaiheessa se toimii edellisen vuoden tiedoilla ja laskee toteutunutta yksikkökustannusta. Niillä tiloilla, jotka käyttävät WebWakkaa kirjanpidossa, on mahdollista hakea osa tiedoista automaattisesti. Lukuja on mahdollista syöttää myös manuaalisesti.