Lanta kiertoon ja biokaasuksi

Ruoan ja liikenteen hiilijalanjälki on kuuma puheenaihe, joka koskettaa jokaista suomalaista. Maidon osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin neljän prosentin luokkaa, ja liikenne tuottaa päästöistä viidenneksen. On selvää, että ilmastonmuutoksen hidastamiseen tarvitaan uusia keinoja joka sektorilta.

Valion tavoite on saavuttaa hiilineutraali maitoketju vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteeseen voidaan päästä erityisesti kahta reittiä: nurmipeltoihin ja maaperään on sidottava ilmasta hiilidioksidia nykyistä enemmän, ja lannasta ja muista sivuvirroista tehty biokaasu on saatava korvaamaan fossiilisia polttoaineita.

Nyt on hyvä hetki kääntää katseet hetkeksi lantaan, ja miten tavoitteeseen voidaan päästä.

Suomessa syntyy vuosittain noin 15 miljoonaa tonnia lantaa, jonka sisältämä energia voitaisiin hyödyntää biokaasuksi*. Lantamäärä tekee siitä kiinnostavan raaka-aineen biokaasun tuotannossa myös suuremmassa mittakaavassa. Muualla Pohjoismaissa valtion tuet mahdollistavat lannan käytön biokaasun raaka-aineena sekä kierrätyslannoitteina tehostaen parempaa ravinteiden kiertoa. Suomessa lannan käyttöä biokaasuksi ovat jarruttaneet taloudelliset seikat.

Valiolla on yhteinen tavoite energiayhtiö Gasumin kanssa saada lanta kiertoon ja tuottamaan biokaasua, joilla korvataan fossiilisia polttoaineita. Valio patentoi ensimmäisenä maailmassa vuonna 2017 menetelmän, jonka avulla lietelannasta saadaan puhdasta vettä sekä helposti kuljetettavia ja maahan levitettäviä luomukelpoisia fosfori- ja typpilannoitejakeita. Samalla voidaan tuottaa biokaasua lannan kuivajakeesta ja muista maitoketjun sivuvirroista.

Lannan kierrätys biokaasuksi voisi pienentää maidon hiilijalanjälkeä jopa50 prosenttia. Lannasta tuotettu biokaasu vähentäisi fossiilisten polttoaineiden käyttöä, ja myös lannan säilytyksen ja levityksen aikana syntyvät metaanipäästöt vähenisivät.

Valion ja Gasumin solmiman aiesopimuksen yhteistyön muoto tulee tarkentumaan tämän vuoden aikana. Aiesopimus on käynnistänyt selvitykset, joiden tavoitteena on löytää sopiva yhteistyömalli. Yksi vaihtoehdoista on rakentaa yhteinen biolaitos tai useamman biolaitoksen verkosto. Samalla Valio tulee jatkamaan Nivalaan, Pohjanmaalle suunnitellun biolaitoksen suunnittelua yhdessä Gasumin kanssa. Nivalan mahdollisesta laitoksesta ei ole investointipäätöstä, vaan hanke on suunnitteluasteella.

Valiolla tehtävämme on etsiä uusia keinoja maitoketjun ympäristövaikutusten pienentämiseen. Olemme laskeneet, että jos tilojen kaikesta lannasta tuotettaisiin biokaasua, se riittäisi polttoaineeksi maatilojen koneille ja Valion kuljetusautoille. Tavoitteemme on kuitenkin saada kierrätyksen ja prosessoinnin piiriin se osa lannasta, joita tilat eivät itse pysty hyödyntämään.

Joillain maitotiloilla on jo nyt omia biokaasulaitoksia. Tarvitsemme Suomeen kuitenkin verkoston, jossa on sekä maatilakohtaisia laitoksia että isompia biokaasulaitoksia, joilla on kyky tuottaa liikennepolttoainetta.

* Lähde: Suomen normilanta -järjestelmä, Luonnonvarakeskus Luke. Laitumelle ja ulkotarhoihin jäävä lanta on vähennetty.

Katso lisää artikkeleita

Katsaukset
Sanoilla on väliä
Katsaukset
Veturin voimalla eteenpäin
Katsaukset
Maitoa tarvitaan jatkossakin meillä ja maailmalla