Laatumaitoa tinkimättömällä työllä

Kevättalvi on maidon laatupalkintojuhlien aikaa. Walter Ehrströmin säätiö palkitsi huhtikuussa lähes 300 valiolaista maitotilaa 25 vuoden yhtäjaksoisesta parhaan E-luokan maidon tuottamisesta, Akolan tilan peräti 50 vuoden ansioista.

Eija ja Juha Jämsä Iistä kertovat lehden sivuilla 28–29, miten maidon laatua on vaalittu Akolan tilalla puolen vuosisadan ajan.

Valioryhmän maidon laatu kiri vuonna 2017 ennätyslukemiin: jo 96,7 prosenttia meijerimaidosta on parasta E-luokkaa! Laatutyö on vastuullisia toimintatapoja parhaimmillaan. Maidon laadun pysyminen E-luokassa vaatii tarkkuutta ja tinkimätöntä työtä joka päivä – niin yrittäjiltä, lomittajilta kuin esimerkiksi rehun korjaajiltakin.

Silti vahinkoja sattuu. Viime vuonna Valioryhmässä oli 25 antibioottipoikkeaman takia hylättyä maitoerää, joiden vuoksi maitoa jouduttiin hävittämään harmittavan paljon eli 1,119 miljoonaa litraa.

Sivuilta 18–19 löydät ajankohtaista tietoa utaretulehdusten antibioottihoidosta ja antibioottiresistenssistä. Suomessa olemme hoitaneet näitäkin asioita hyvin, mutta aina voimme parantaa!

Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja toimiva eläinlääkärisuhde ovat avain hyviin hoitotuloksiin ja antibioottien tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

Hyvää alkavaa kasvukautta!

Katso lisää artikkeleita

Katsaukset
Kohti valoisampaa vuotta 2021
Katsaukset
Tehokkuus ja hinnat kannattavuuden ytimessä
Tavataan Valiolla
Huomio tuotantokustannuksiin