Kotala selvittää: Uusi laki antaa lehmien olla lehmiä

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio on maitoväelle tuttu, mutta silti harva tietää hänen yhteydestään Valioon. Nuorena eläinlääketieteen tohtorina hän laati listerian torjuntaohjelman Valion juustoloihin, joita oli 1990-luvun alussa vielä parikymmentä. Sittemmin Husu-Kallion tie vei virkamiesuralle maa- ja metsätalousministeriöön, EU-komissioon ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtajaksi. MMM:n kansliapäällikkyyttä hän on hoitanut kaksi virkakautta, ja pesti jää hänen viimeisekseen ennen huhtikuussa alkavia eläkepäiviä. Vuoden 2023 alussa astuu voimaan vanhan eläintensuojelulain korvaava eläinten hyvinvointilaki. Husu-Kallio on ollut sorvaamassa molempia.

ESA KOTALA: Miten uusi eläinten hyvinvointilaki tulee muuttamaan toimintatapoja maidontuotannossa?

JAANA HUSU-KALLIO: Olen aina puhunut laiduntamisen puolesta, koska sillä on suuri merkitys paitsi lehmän hyvinvoinnille, myös tuotannon imagolle. Uusi laki korostaa lajityypillistä käyttäytymistä ja minusta on hienoa, että se lisää velvoitetta laiduntamiseen. Hyvinvointilaki tähtää siihen, että lehmät saavat olla lehmiä, ja siksi uusien navetoiden rakentamisen tuki edellyttää jaloittelu- ja mielellään myös laiduntamismahdollisuuksia. Laki edellyttää myös jatkuvaa vedensaantia, sillä lehmä tarvitsee paljon vettä maidontuotantoon. Uusi laki antaa hyvät edellytykset lehmälle voida hyvin, ihan pienestä vasikasta tuotantohuippuun asti. Laki auttaa myös viestimään alan hyviä puolia niille, jotka eivät sitä tunne.

EK: Hyvinvointilaki on tärkeä myös kaupallisesti. Hyvinvointikriteerit eivät ole korulauseita.

JHK: Kauppa kuuntelee todella tarkoin kuluttajia ja on tehnyt tärkeitä hyvinvointilinjauksia myös itse. Oma toiveeni on, että eläinten hyvinvointi kulkee mukana koko elintarvikejärjestelmässä.

EK: Lakia on myös moitittu kunnianhimon puutteesta, mitä vastaat kritiikkiin?

JHK: Uudessa laissa on otettu suuri askel eteenpäin, sillä nyt siirrytään eläinten suojelusta niiden hyvinvoinnin edistämiseen. Painotan, että vaikka olisi millainen laki, kaikkein tärkeintä on arki tiloilla ja se, miten eläimistä huolehditaan. Syöminen, juominen, riittävä lämpö ja kuivikkeet ovat meistä ihmisistä kiinni joka ikinen päivä.

Maininnan eläimen itseisarvosta olisi mielestäni hyvin voinut kirjoittaa lakiin, se ei olisi estänyt eläinten taloudellista hyödyntämistä maidon- tai lihantuotannossa. Kunnianhimoa laissa kyllä on, esimerkiksi porsaiden kastrointikiellossa ja pentutehtailun ja eläinten jalostuksen viemisessä terveeseen suuntaan. Suomalainen kotieläinsektori voi olla tässä rinta rottingilla, uusi laki on ajan kuva ja kansainvälisesti katsottuna edelläkävijä.

Olen odottanut, että EU:ssakin toimittaisiin ripeämmin. Olin 20 vuotta sitten komissiossa valmistelemassa ensimmäistä eläinten hyvinvoinnin tiekarttaa. Sen jälkeen uutta ei ole tullut. EU:ssa pitää nyt tsempata yhteisen hyvinvointilainsäädännön edistämisessä, ja siinä on monta asiaa, joissa Suomi pystyy olemaan antavana osapuolena.

EK: Mitkä mielestäsi ovat suomalaisen lypsykarjatalouden vahvuuksia?

JHK: Tietenkin aloitan AIV:stä! Säilörehu ja se, että sen laadusta ei tingitä, ovat ihan valtava kaupallinen vahvuus. Tuottavan eläimen pitää saada hyvää rehua. Toinen lempilapseni on terveydenhuolto. Omana opiskeluaikanani opetettiin vain sairaiden eläinten hoitoa, nyt puhutaan eläinten hyvinvoinnista ja ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta, siis ihan eri asiasta. Suomessa terveys on myös koko ajan kulkenut mukana eläinten jalostuksessa, sekin on vahvuutemme. Lisäksi tarttuvien eläintautien vastustamisessa on tehty hyvää työtä. Suomalaiset ovat myös aina reippaasti kokeilleet uutta, ja teknologiaa on otettu avuksi yhtä hyvin navetassa kuin muuallakin arjessa. Näistä se menestystarina syntyy, historian kunnioittamisesta yhdistettynä moderniin tuotantotapaan. Suomalainen lehmä on myös aina yksilö, jolla on nimi.

EK: Uhkiakin on, jos eläinlääkäreitä ei riitä tekemään ennaltaehkäisevää työtä. Mitä mieltä olet tästä?

JHK: Se on totta, ja meidän pitää yhdessä huolehtia siitä, että tuotantoeläinlääkäreitä riittää koko Suomeen. Siihen vaikuttaa alan imago ja työskentelyolosuhteet tiloilla. Meidän pitäisi kertoa, miten palkitsevaa työ lypsykarjan parissa on ja että lehmälääkäreitä tarvitaan. Eläinlääkärikoulutukseen tarvitaan lisää aloituspaikkoja ja uskon, että resursseja siihen saadaan. Asia linkittyy myös maaseutupolitiikkaan ja siihen, miten työntekijöitä yleensä riittää koko Suomessa. Eläinlääkärin puoliso tarvitsee myös työpaikan ja lapset päiväkodin, koulun ja harrastusmahdollisuuksia.

EK: Voidaanko eläinten hyvinvoinnin osalta puhua trendeistä? Millaisia ne ovat?

JHK: Lypsykarjapuolella vasikoiden vierihoito on trendi jo nyt maailmalla, ja sitä tulevat kuluttajat kysymään myös Suomessa. Käytäntö, että emo vain nuolee vasikan ja se viedään sitten pois, koetaan julmana. Tästä on hyvä tehdä tutkimusta ja katsoa mihin kaikkeen se vaikuttaa, niin vasikan kehityksen kuin myös maidontuotannon ja talouden näkökulmasta. Uskallan väittää, että vasikoiden pitäminen emän kanssa tulee näkymään myös uusien navetoiden suunnittelussa.

EK: Millaisia haasteita nyt otsikoissa olevat eläintaudit tuovat lypsykarjapuolelle?

JHK: Haaste on ennen muuta viestinnällinen. Vaikka lintuinfluenssa ja afrikkalainen sikarutto eivät uhkaa nautoja, alan on voitava osoittaa, että tilanteet ovat hallinnassa ja täällä kaikki tietävät, miten tartunnat ehkäistään.

EK: Viime aikojen vakavat kriisit ovat lisänneet huoltovarmuuden painoarvoa. Millaisena näet suomalaisen maidontuotannon tulevaisuuden?

JHK: Tulevaisuus on hyvä, vaikka rakennemuutos on kasvattanut tilakokoja ja paljon muutakin on tapahtunut. Satsaus eläinten terveyteen ja hyvinvointiin kantaa hedelmää. Tärkeää on myös, että teollisuus tarjoaa kuluttajille tuotteita, jotka elävät ajassa ja joilla on kysyntää.
Ja totta kai tuotteista on saatava oikea hinta, jotta yritys pystyy maksamaan maidosta tuottajalle. Ruokajärjestelmä on saanut kriisien myötä vakavan muistutuksen haavoittuvuudestaan. On tullut ymmärrys siitä, että ilman työtä ei ruoka sinne kauppaan tule. Parasta on, että pidämme huolta omasta kansastamme ja siihen tarvitaan suomalaista maidontuottajaa. Vaikeita tilanteita tulee, mutta Suomessa on selvitty näistäkin hyvällä yhteistyöllä.

Teksti: Raila Aaltonen Kuvat: Pekka Rousi