Kehittyviä palveluita

Valion tehtävä on jalostaa omistajaosuuskuntien tuottama maito mahdollisimman tehokkaasti ja hyvällä lisäarvolla kuluttajia kiinnostaviksi tuotteiksi. Yhdessä osuuskuntien kanssa Valio tarjoaa omistajayrittäjilleen palveluita, jotka tuovat maitotiloille ja koko maitoketjuumme tehokkuutta ja hyötyjä. Yhtenä osoituksena laadukkaista palveluista ja osaamisesta voi pitää Valioryhmässä tuotetun E-luokkaisen maidon määrää: sivujen 18−19 laatukatsauksessa kehityspäällikkö Hanna Laitinen kertoo, että viime vuonna parhaimman laatuluokan maitoa tuotettiin Valioryhmässä lähes 97 prosenttia vastaanotetusta maidosta.

Kiitos E-luokkaisen maidon tuottajille pitkäjänteisestä ja periksiantamattomasta työstä, ja onnittelut kaikille laatumitalijuhlissa palkituille tiloille!

Te omistajayrittäjät olette Valiolle vahvuus ja toiminnan perusta. Tekemänne työ esimerkiksi sosiaalisessa mediassa huomataan, ja on tärkeää, että ohjaamme laivamme kulkua yhteiseen suuntaan. Muistetaan tämä sekä Valiolla, osuuskunnissa että maitotiloilla.

On myös tärkeää, että omistajat pitävät huolta omistamastaan yrityksestä ohjaten toimintaa vahvasti Valion hallituksessa ja hallintoneuvostossa.

Selvityshenkilö Reijo Karhisen peräänkuuluttama omistajaohjaus toimii Valioryhmässä.

Syyskuun alussa toimintansa aloittavan uuden Osuuskunta Maitosuomen ylimenokauden hallituksen puheenjohtaja Mikko Heikkinen toteaa sivuilla 24−26, että osuuskuntafuusion yhtenä tarkoituksena on turvata laadukkaat ja kehittyvät jäsenpalvelut Valion omistajayrittäjille.

Tähän on helppo yhtyä: edellä kiteytetysti tavoite, joka koskettaa koko Valioryhmää.

Katso lisää artikkeleita

Katsaukset
Kohti valoisampaa vuotta 2021
Katsaukset
Tehokkuus ja hinnat kannattavuuden ytimessä
Tavataan Valiolla
Huomio tuotantokustannuksiin