Ihmisten koronavirus ei tartu nautoihin

Maailman terveysjärjestö WHO julisti 11. maaliskuuta koronaviruksen (COVID-19) aiheuttaman tartuntataudin pandemiaksi. Suomeen julistettiin poikkeustila 19. maaliskuuta.

Koronavirus (SARS-CoV2) tarttuu ihmisten välillä pisaratartuntana, mutta ei tartu nautoihin. Nautojen oma koronavirus (BCoV), joka aiheuttaa virusripulia ja hengitystietulehduksia, ei ole vaaraksi ihmisille.

Nautatilalla koronavirukseen sairastunut henkilö on THL:n ohjeiden mukaisesti kotonaan eristettynä ja välttää läheistä kontaktia muihin perheenjäseniin. Ensisijaisen tärkeää on huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Muu tilan väki voidaan asettaa karanteeniin, jos heidän katsotaan altistuneen virukselle.

Jos joku tilan henkilöstöstä asetetaan karanteeniin altistuksen vuoksi, muu tilanväki ei lähtökohtaisesti ole karanteenissa ja voi hoitaa eläimiä normaalisti. THL:n ohjeistuksia tulee noudattaa.

Tilan väki itse vastaa eläintensä hoidosta ja hyvinvoinnista. Työkuntoinen, karanteenissa oleva henkilö voi hoitaa eläimiä, jos samoissa tuotantotiloissa ei samanaikaisesti työskentele tilan ulkopuolista väkeä.

Terveydenhuoltokäyntejä voidaan ainakin toistaiseksi tehdä ETT:ssä ja Nasevassa laaditun linjauksen mukaisesti.

Maitoa voidaan keräillä, sillä tämänhetkisen tiedon mukaan koronavirus ei tartu elintarvikkeiden välityksellä. Sen joutuminen maitoon ja leviäminen maitoauton mukana on epätodennäköistä. Lisäksi maidon pastörointi tuhoaa taudinaiheuttajat. Maitohuone tule pitää puhtaana.

Lähteet ja lisää tietoa: ETT, THL, TTL ja Ruokavirasto

Hertta Pirkkalainen

Asiantuntijaeläinlääkäri

Eläinten terveys ETT ry

Katso lisää Nasevasti -artikkeleita

Nasevasti
Nasevassa tietoa lehmien kytkennästä, laiduntamisesta ja jaloittelusta
Nasevasti
Tavoitteena toimiva terveydenhuolto ja nupoutuskäytännöt
Nasevasti
Tilastotietoa helposti saatavilla